Info - Ilkka Hakamäki photography

Hei


Olen valokuvaaja Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta. Valokuvaus on ollut tärkeä osa elämääni niin kauan kuin muistan, mutta vakavemmin olen kuvannut vuodesta 2012. Nykyään huomaankin sommittelevani "valokuvaa" silmissäni milloin missäkin :)

Kuvaan mielelläni kaikenlaista, mutta ykkösjuttu tällä hetkellä on häävalokuvaus. Häävalokuvaus on haasteellinen työ, mutta nautin tämän ainutkertaisen päivän ja juhlatunnelman ikuistamisesta. Jokaiset häät ovat erilaiset ja myös valokuvaus täytyy suunnitella huolella. Tämän vuoksi tapaan mielelläni tulevan hääparin etukäteen ennen varsinaista juhlapäivää. Tapaamisessa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä ja käydään päivän kulkua läpi. Näin olemme molemmat paremmin valmistautuneita erittäin tärkeään päiväänne.

Kuvauspalveluihini kuuluu myös valmistujais- ja rippikuvat.
Lisäksi teen tuotekuvauksia ja henkilöstökuvauksia yrityksille sekä kiinteistökuvauksia.

Palveluideni esimerkkihintoja löydät alla olevasta hinnastosta.


HINNASTO:

PROFIILIKUVAUS (facebook yms.)  80
- Kuvausaika n. 15min
- 1-2kpl huolellisesti käsitelty kuva täydellä resoluutiolla
- kuva toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk)
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

LEMMIKKIKUVAUS MILJÖÖSSÄ  110€
- kuvausaika n. ½-1h
- 5-8kpl huolellisesti viimeisteltyä kuvaa täydellä resoluutiolla
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk)
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

MUOTOKUVAUS MILJÖÖSSÄ  125€  (valmistujais- & rippikuvaus)
- kuvausaika n. ½-1h
- 5-10kpl huolellisesti viimeisteltyä kuvaa täydellä resoluutiolla
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk)
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

KIINTEISTÖKUVAUS alk. 150€   
- kuvausaika n. 1h
- 5-10kpl huolellisesti viimeisteltyä kuvaa täydellä resoluutiolla
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk)
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

HÄÄPOTRETIT MILJÖÖSSÄ  300
- kuvaussuunnittelu
- potrettien kuvaaminen miljöössä (kuvausaikaa n. 1-2h)
- 10kpl huolellisesti viimeisteltyä hääpotrettia täydellä resoluutiolla
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk)
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

VIHKIMINEN JA POTRETIT  450
- kuvaussuunnittelu
- hääseremonian kuvaus
- potrettien kuvaaminen miljöössä (kuvausaikaa n. 1-2h)
- n. 15 kpl huolellisesti viimeisteltyä hääpotrettia täydellä resoluutiolla
- hääseremonian dokumentaariset kuvat (n. 40-50 kpl) peruskäsiteltyinä
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk) sekä lisäksi muistitikulla halutessa
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

8h HÄÄKUVAUS  850
- monipuolinen kuvaussuunnittelu
- Potrettien kuvaaminen miljöössä (kuvausaikaa n. 1-2h)
- hääseremonian kuvaus
- juhlien dokumentaarinen kuvaus
- 15-20 kpl huolellisesti viimeisteltyä hääpotrettia täydellä resoluutiolla
- Kuvia n.400+ dokumentaarista sähköistä kuvatiedostoa, peruskäsiteltyinä (määrä riippuu ajasta ja juhlan luonteesta)
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk) sekä lisäksi muistitikulla halutessa
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus

12h HÄÄKUVAUS  1100
- monipuolinen kuvaussuunnittelu
- morsiamen valmistelun kuvaus (mikäli aikatauluun sopii)
- potrettikuvaus miljöössä (kuvausaikaa n. 1-2h)
- 15-20 kpl huolellisesti viimeisteltyä hääpotrettia täydellä resoluutiolla
- hääseremonian kuvaus
- juhlien dokumentaarinen kuvaus
- Kuvia n. 400-550+ dokumentaarista sähköistä kuvatiedostoa, peruskäsiteltyinä (määrä riippuu ajasta ja juhlan luonteesta)
- kuvat toimitetaan salasanalla suojattuun nettigalleriaan (latausaika 6kk) sekä lisäksi muistitikulla halutessa
- kuville laaja käyttö- ja tulostusoikeus


Jos näistä paketeista ei löytynyt tarpeitasi vastaavaa kokonaisuutta, niin ota rohkeasti yhteyttä ja sunnitellaan sopiva setti yhdessä.

(Hinnat sisältävät matkat 25km:n säteellä Ilmajoelta)

Puh. 0440905833
ilkka.hakamaki@gmail.com


Kuvauskaluston tarjoaa www.kuvatarvike.fi


tags: valokuvaaja valokuvauspalvelu häävalokuvaaja henkilöstökuvaus kiinteistökuvaus ilmajoki seinäjoki lapua kurikka kauhajoki

Powered by SmugMug Log In